Naapurin ruusut

Meillä on tämä. Siis todellakin: ainoa kukinto koko pihalla. 

Ja tämäkin oli iloinen yllätys. Kolme vuotta on ns kukkapenkissä kasvanut pitkät piikkiset varret, muttei kukan kukkaa.

Naapureilla on kaikilla upeat tummanpunaiset puskat.  Kehtaisikohan sitä pyytää pistokkaita? Voiko niistä saada itselleen toimivan taimen? Miten tässä kannattaa toimia?

Säilöntää

Ensimmäinen vuosi säilöjänä on takana. 

Oppeja: älä himmaile pakastamiesi tuotteiden kanssa. Tänään sulatin viineiset punaviinimarjat, että saisin tilaa seuraavalle sadolle.

Sieniä on vielä 7 pussia. 

Laitan kalenteriin merkinnän huhtikuulle 2014: pidä pakastimentyhjennysjuhlat. Syötä vieraille loppusato.

Aita

Tässä se on. Kahden vuoden painostamisen, nillityksen ja rukoilun tulos: aita. Täydellinen aita. 

Pihamme rajautuu vain yhdeltä sivulta naapureihin, kaksi muuta sivua on pyörätietä. Jostain syystä vain toiselle reunalle oli rakennettu aita. Tällä kohtaa on ollut epämääräinen puskasetti sireeniä, koiranputkea ja muuta risua. 

Uusi aita toimii näkösuojana, tontin rajaajana ja ennen kaikkea se tuo pihaan selkeän reunan. Uskomatonta, miten se muutti koko pihan fiiliksen. Se tuntuu intiimimmältä, hallittavammalta ja kauniimmalta.

Enää pitää päättää sen väri.

Ah aitaonnea!

Lomalla eli pihalla eli palaan pian.

Kevätsadonkorjuu

Parasta pihasta: raparperia. Vanilijakastikkeen kera formaatilla ei niin väliä, kiisseli, piirakka, kaikki käy.

Tappohommia

Pahinta, siis ehdottamasti aivan kertakaikkiaan pahinta, on pihassa tämä karmaiseva putkikasvi. Mikä se on? En tiedä. Jos joku osaa kertoa, arvostan.

Sen tiedän, että se on tappanut kaiken tielleen tulevan ja uhkasi valloittaa koko tontin. Sodassa, rakkaudessa ja putkitaistossa on kaikki kuitenkin sallittua ja niinpä totesimme, että kahden/kolmen vuoden tukahdutusoperaatio on ainoa vaihtoehto. Siis koska emme halua myrkyttää maaperää (rinnetontti, myrkyt valuisivat naapurille, jolla koiria) ja koska emme jaksa kaivaa maata 30 -50 cm syyvydeltä pois (laiskuus).

Roudasin töistä kaksikymmentä kuormalavaa, tiedättehän, niitä josta kätevät tuunailevat itselleen kauniita sängynpäätyjä sekä sohvapöytiä, ja läväytin ne tukahdutuskankaiden päälle. Se saaterin putki kuitenkin EDELEEN käärmeilee itsensä ulos pienimmästäkin raosta. Tilanne tällä hetkellä: olen tottunut tuohon rujoon kuormalavanäkymään, eikä mulla ole hajuakaan, kuoleeko tuolla alla jokin.

Haaveena olisi istuttaa tilalle joskus marjapuskia. Tai saada vihdoin keittiöputarha.

Alert!

 

KARVAISET VOIKUKAT KUKKII! 

Kesä on virallisesti alkanut.

Talkoot

Siis elämälle kiitos siitä, että suurin osa ystävistämme asuu vielä keskustassa. Saimme heidät houkuteltua kevätauringon ja ruuan voimin talkoisiin. Ja miten paljon sai tusina käsipareja aikaiseksi yhdessä iltapäivässä.

Parasta elämässsä ja pihassa ovat ystävät. Että tehdään yhdessä. Kaikkien makeinta on toki se, että muut tekevät ja mä delegoin ja ihailen sitä vauhtia, millä paikat siistiintyy. Ja sitten syödään yhdessä, ulkona.

Onnelliseen viikonloppuun kuuluvat aina nämä kolme asiaa: ystävät, ruoka, piha.

PS. Mietin, monetkohan talkoot ihminen kehtaa järjestää vuodessa. Ainakin nyt kevät/syys ja ehkä jotkut sadonkorjuuseen naamioidut, ja aitatalkoot, kivipolkutalkoot ja ehkä myös maalaustalkoot?

Karvaiset voikukat

Raapaisen kybät tiskiin. Tässä muutamia virhearviointeja tältä viherpeukalolta.


Ensimmäisenä kesänä ihmettelin kovasti karvaisia voikukkia, jotka keskellä nurmikkoa jököttivät. Onneksi oli saatu lahjaksi anopilta Fiskarsin voikukanpoistaja. Sillä iloisesti nypin niitä karvaisia, ja ennekaikkea karvattomia, satoja, jollen tuhansia. Eräänä päivänä naapurinrouva sanoi ihaillen, että teillä kun on ne kadun kauneimmat unikot. Siis anteeksi mitkä? Ne karvaiset voikukat, tietenkin.

Samana surullisen kuuluisana kesänä ihmettelin maan pinnassa kasvavaa kasvaimen näköistä punaista möykkyä. Suorastaan vastenmielinen, tuumasin kun lapiolla sen hakkasin pois. Salakavalasti se siellä kasvoi, kasvatti lehdet ja ping: eräänä päivänä siitä tehtiin raparperipiirakkaa ja -kiisseliä.

Pihan takanurkassa on ihan oikea kukkapenkki. Ryhdistäydyin ja ostin kivoja pinkkejä kukkia, matalia, jotka iloisesti sinne kukkapenkin takanurkkaan istutin. Älkää kysykö mitä ne olivat, nyt ne ovat kuolleet. Kukkapenkin etuosaan, eli matalien uusien kukkien ja auringon väliin, kasvoi kolme jättimäistä puskaa. Joiden kyllä tiesin siihen tulevan. Että näin.

Lohdullista on, että muillekin on näin käynyt. Onhan? Onhan?!

Villiyrtit vs rikkaruohot

En jotenkin saa itseäni lietsottua villiyrttihekumaan, joka valtaisana rehottaa pitkin Punavuorta. Siis nokkonen on vihollinen, voikukka on pahempi ja ne eri putkimallit- don't get me started.

Että joo, kiva hei tehdä pestot vuohenputkesta rucolan sijaan. Sanoisin teille, olkaa ystävälliset, ja saapukaa villiyrttihipsterit takapihallemme sankoin joukoin. Kerätkää pois, viekää kotiinne, ja ottakaa juuret mukaanne.

Tänään kuitenkin rakas espoolainen ystäväni tuli, nyppi ja vei mukanaan pussillisen nokkosen lehtiä. Muistin samalla, että lapsena mökillä äiti teki nokkoslettuja. Ne olivat taivaallisia. Ystävä nyppi myös minulle pussillisen. Huomenna paistetaan lettuja. Ehkä käännän kelkkani.

Perenna eli pelakuu?

Luulin 35 ensimmäistä elinvuottani, että perenna on pelargonian lempinimi. Tiedättehän, pegonia, pelakuu, pelargooni eli perenna.


Vasta törmätessäni kirjaan Perennat kotipuutarhasa tajusin mistä oikeasti on kyse. Miksei voida puhua monivuotisesta ihan suomeksi?

Toisekseen. Suurin osa lemppareistani ei ole perennoja vaan yksi-, korkeintaan kaksivuotisia. Kuten esim. orvokit, tulppaanit ja ne itse pelakuutkin vaativat kyllä to-del-la omistautunutta puutarhaihmistä selvitäkseen talven yli. Miten on siis mahdolista, että meilläkin tulppaaneja puskee maasta, vaikkei niitä ole kylvetty tahi istutettu? Tämäkin termi on hukassa. Eli koko teorialta menee pohja alta.

Kukat ovat joko yksivuotisia tai monivuotisia tai sitten eivät olekaan?

Ps. Miten kuvassa olevaa särkynyttä sydäntä voi leikata? Kyseinen yksilö kasvaa lopulta niin raskaaksi, että lysähtää loppukesästä maan pintaan. Help!

Siemenet

On olemassa joku katalogi, josta puutarhaihmiset tilaavat jo talvella siemeniä. Mitä sitten tapahtuu? Pitääkö ne idättää ensin sisätiloissa? Kutsutaanko sitä taimittamiseksi? Millaiseen multaan/rasiaan ne pitää laittaa? Vai kylvetäänkö ne siement maahan? Keväällä vai syksyllä?

Kevään tullessa huomaan aina olevani täysin housut kintuissa. Ei ole sipuleita, taimia, ei mitn. Silloin paljastuu hangen alta ne viimeiset lehdet, jotka unohdettiin haravoida ennen lunta. Usein niitä on myös kasoina, jotka unohdettiin kärrätä lehtikasaan. Näiden kasojen alla se saaterin putki jo näppärästi itää.

Jossain vaiheessa ennen juhannusta saan paniikkikohtauksen ja haen Plantagenista tai Muhevaisesta (käsitykseni mukaan paremmat taimet) kasan kukkia. Valitsen ne täysin ulkonäön perusteella ja isken paikaan, joka ekana kohdalleni pihalla osuu. Sanomattakin lienee selvää, että poukkoileva taktiikkani ei ole aidon puutarhurin tyylistä.

Miten tämä pitää aloittaa? Kannattaako idätys/taimitus? Mikseivät isot orvokit ole monivuotisia?  Ja mitä teen niille tulppaanisipuleille, jotka unohdin istuttaa ennen lumia?

Alku

Ostimme talon. Sen mukana tuli piha. Sitä haluttiin. Ei vaan ole mitään käsitystä, mitä sille pitäisi tehdä.

Joku puuhakas kaksikymmentä vuotta sitten on tehnyt paljonkin, nykyinen emäntä ei erota lehmusta lepästä. Pihalle on kahden vuoden aikana ehditty kylvää nurmikkoa ja koitettu tukahduttaa jotain putkikasvia, joka valtaa pihaa kaikista nurkista.

Tunnistettuja kasveja tai kukkia pihalla ovat: tulppaaneja siellä täällä, muutama narsissi, ehkä scilloja,  pirusti voikukkia, unikkoja, joku ruusua muistuttava varsi, jossa ei ole kukkia koskaan. Sireenejä, raparperi, viinimarjapuskat ja joku yrtti. Kolme omenapuuta.

Tuolla se nyt nukkuu lumen alla, ja kohta mun taas pitäisi tehdä sille jotain.