Ensimmäisenä kesänä ihmettelin kovasti karvaisia voikukkia, jotka keskellä nurmikkoa jököttivät. Onneksi oli saatu lahjaksi anopilta Fiskarsin voikukanpoistaja. Sillä iloisesti nypin niitä karvaisia, ja ennekaikkea karvattomia, satoja, jollen tuhansia. Eräänä päivänä naapurinrouva sanoi ihaillen, että teillä kun on ne kadun kauneimmat unikot. Siis anteeksi mitkä? Ne karvaiset voikukat, tietenkin.
Samana surullisen kuuluisana kesänä ihmettelin maan pinnassa kasvavaa kasvaimen näköistä punaista möykkyä. Suorastaan vastenmielinen, tuumasin kun lapiolla sen hakkasin pois. Salakavalasti se siellä kasvoi, kasvatti lehdet ja ping: eräänä päivänä siitä tehtiin raparperipiirakkaa ja -kiisseliä.
Pihan takanurkassa on ihan oikea kukkapenkki. Ryhdistäydyin ja ostin kivoja pinkkejä kukkia, matalia, jotka iloisesti sinne kukkapenkin takanurkkaan istutin. Älkää kysykö mitä ne olivat, nyt ne ovat kuolleet. Kukkapenkin etuosaan, eli matalien uusien kukkien ja auringon väliin, kasvoi kolme jättimäistä puskaa. Joiden kyllä tiesin siihen tulevan. Että näin.
Lohdullista on, että muillekin on näin käynyt. Onhan? Onhan?!
Hahaa, karvaiset voikukat! Ne raparperit on tosiaankin pelottavan näköisiä. Hoksasin asian vasta tänä keväänä.
VastaaPoistaEivätkö olekin? Ihan todella epäilyttävän näköiset möykyt.
VastaaPoistaLoistavaa! Voin tulla kitkemään teiltä muutaman karvaisen voikukan meille.
VastaaPoistaMarika, mahtava kysymys, pääsen vihdoin briljeeraamaan! Unikot eivät siirry hyvin kokonaisina, tai pistoikkaina vaan juju on kerätä siemenet kun kukinto on ohi ja kylvää ne. Olen itse onnistunut levittämään niitä takapihalta etupiahlle juuri tuolla taktiikalla. Tervetuloa keräilyhommiin, kun aika koittaa!
VastaaPoista