Karvaiset voikukat

Raapaisen kybät tiskiin. Tässä muutamia virhearviointeja tältä viherpeukalolta.


Ensimmäisenä kesänä ihmettelin kovasti karvaisia voikukkia, jotka keskellä nurmikkoa jököttivät. Onneksi oli saatu lahjaksi anopilta Fiskarsin voikukanpoistaja. Sillä iloisesti nypin niitä karvaisia, ja ennekaikkea karvattomia, satoja, jollen tuhansia. Eräänä päivänä naapurinrouva sanoi ihaillen, että teillä kun on ne kadun kauneimmat unikot. Siis anteeksi mitkä? Ne karvaiset voikukat, tietenkin.

Samana surullisen kuuluisana kesänä ihmettelin maan pinnassa kasvavaa kasvaimen näköistä punaista möykkyä. Suorastaan vastenmielinen, tuumasin kun lapiolla sen hakkasin pois. Salakavalasti se siellä kasvoi, kasvatti lehdet ja ping: eräänä päivänä siitä tehtiin raparperipiirakkaa ja -kiisseliä.

Pihan takanurkassa on ihan oikea kukkapenkki. Ryhdistäydyin ja ostin kivoja pinkkejä kukkia, matalia, jotka iloisesti sinne kukkapenkin takanurkkaan istutin. Älkää kysykö mitä ne olivat, nyt ne ovat kuolleet. Kukkapenkin etuosaan, eli matalien uusien kukkien ja auringon väliin, kasvoi kolme jättimäistä puskaa. Joiden kyllä tiesin siihen tulevan. Että näin.

Lohdullista on, että muillekin on näin käynyt. Onhan? Onhan?!

Villiyrtit vs rikkaruohot

En jotenkin saa itseäni lietsottua villiyrttihekumaan, joka valtaisana rehottaa pitkin Punavuorta. Siis nokkonen on vihollinen, voikukka on pahempi ja ne eri putkimallit- don't get me started.

Että joo, kiva hei tehdä pestot vuohenputkesta rucolan sijaan. Sanoisin teille, olkaa ystävälliset, ja saapukaa villiyrttihipsterit takapihallemme sankoin joukoin. Kerätkää pois, viekää kotiinne, ja ottakaa juuret mukaanne.

Tänään kuitenkin rakas espoolainen ystäväni tuli, nyppi ja vei mukanaan pussillisen nokkosen lehtiä. Muistin samalla, että lapsena mökillä äiti teki nokkoslettuja. Ne olivat taivaallisia. Ystävä nyppi myös minulle pussillisen. Huomenna paistetaan lettuja. Ehkä käännän kelkkani.

Perenna eli pelakuu?

Luulin 35 ensimmäistä elinvuottani, että perenna on pelargonian lempinimi. Tiedättehän, pegonia, pelakuu, pelargooni eli perenna.


Vasta törmätessäni kirjaan Perennat kotipuutarhasa tajusin mistä oikeasti on kyse. Miksei voida puhua monivuotisesta ihan suomeksi?

Toisekseen. Suurin osa lemppareistani ei ole perennoja vaan yksi-, korkeintaan kaksivuotisia. Kuten esim. orvokit, tulppaanit ja ne itse pelakuutkin vaativat kyllä to-del-la omistautunutta puutarhaihmistä selvitäkseen talven yli. Miten on siis mahdolista, että meilläkin tulppaaneja puskee maasta, vaikkei niitä ole kylvetty tahi istutettu? Tämäkin termi on hukassa. Eli koko teorialta menee pohja alta.

Kukat ovat joko yksivuotisia tai monivuotisia tai sitten eivät olekaan?

Ps. Miten kuvassa olevaa särkynyttä sydäntä voi leikata? Kyseinen yksilö kasvaa lopulta niin raskaaksi, että lysähtää loppukesästä maan pintaan. Help!

Siemenet

On olemassa joku katalogi, josta puutarhaihmiset tilaavat jo talvella siemeniä. Mitä sitten tapahtuu? Pitääkö ne idättää ensin sisätiloissa? Kutsutaanko sitä taimittamiseksi? Millaiseen multaan/rasiaan ne pitää laittaa? Vai kylvetäänkö ne siement maahan? Keväällä vai syksyllä?

Kevään tullessa huomaan aina olevani täysin housut kintuissa. Ei ole sipuleita, taimia, ei mitn. Silloin paljastuu hangen alta ne viimeiset lehdet, jotka unohdettiin haravoida ennen lunta. Usein niitä on myös kasoina, jotka unohdettiin kärrätä lehtikasaan. Näiden kasojen alla se saaterin putki jo näppärästi itää.

Jossain vaiheessa ennen juhannusta saan paniikkikohtauksen ja haen Plantagenista tai Muhevaisesta (käsitykseni mukaan paremmat taimet) kasan kukkia. Valitsen ne täysin ulkonäön perusteella ja isken paikaan, joka ekana kohdalleni pihalla osuu. Sanomattakin lienee selvää, että poukkoileva taktiikkani ei ole aidon puutarhurin tyylistä.

Miten tämä pitää aloittaa? Kannattaako idätys/taimitus? Mikseivät isot orvokit ole monivuotisia?  Ja mitä teen niille tulppaanisipuleille, jotka unohdin istuttaa ennen lumia?